Koti-ikävä ja kuulumisia

Ensimmäiset kaksi viikkoa meni ihmetellessä, kun sen kummempaa koti-ikävää ei kuulunutkaan. Eikö mun kuuluisi ikävöidä kotiin? Kulunut viikko kuitenkin toi muutoksen asiaan.

Ensimmäistä kertaa aloin oikeasti ikävöidä. Ehkä sisäistin sen, että mä en oo ihan hetkeen tulossa takaisin Suomen. Kahdessa viikossa perheen päivärutiiniin ja tapoihin pääsi sisään melko hyvin ja jeg lag alkoi tasaantua, joten kaiken arkipäiväistyminen myös saattoi vaikuttaa siihen, että ikävä nousi pintaan. Samaan aikaan halusin, että koko ajan tapahtuisi jotain jotta unohtaisin ikävän mutta silti halusin enemmän omaa aikaa ja tilaa. Toiset au pairit, joita oon nähnyt ovat sanoneet, että ikävä tulee aaltoina silloin tällöin.

Tällä hetkellä kaikki onkin jo okei ja pahin ikävä on väistynyt. Ajatukset on jo ensi viikossa ja mun ensimmäisessä reissussa! Jonka teen ihan YKSIN. Meen Rotorualle kolmeksi yöksi näin alustavan suunnitelman mukaan ja sen jälkeen otan bussin kohti Taurangaa, jossa olen yhden yön!

Tutustuin toiseen suomalaiseen au pairiin, joka asuu vaan 2km päässä meiltä. On mukavaa päästä puhumaan omaa äidinkieltä välillä. Ensimmäisen viikon jälkeen oli aika, kun mua ärsytti suunnattomasti se, että en pysty ilmaisemaan itseäni kunnolla. Vaikka osaankin englantia  melko hyvin ja pystyn käymään pitkiäkin keskusteluja, poikkeuksetta sanavarastosta puuttuu sanoja. Pääsin asiasta yli melko nopeasti, mutta hetken aikaa se harmitti. Edelleen toki joudun käyttämään kiertoilmaisuja, mutta siihen on jo tottunut.

Parhaimmat asiat mun elämässä tällä hetkellä on:

Meidän uima-allas

Ulkouuni, jossa muuten ollaan paistettu maailman parhaita pitsoja

Bullet journal kun vihdoin löysin pistevihkon!

Koulumatkan ajaminen autolla sujuu jo hyvin ja henkisesti oon valmis ajamaan sitä yksin. Kauemmas en vielä uskalla lähteä, mutta tutut pienet matkat menee. Pääasiassa olen liikkunut paikasta toiseen bussilla tai kävellen. Täällä käveleminen on ajoittain todella mielenkiintoista, sillä suojateitä on olemattoman vähän ja muualla autoilla ei ole velvollisuutta väistää. Paikallinen liikenne on kyllä oma lukunsa, josta kirjoitan varmaan oman tekstin jossain vaiheessa.

 

Jatkossa ajastan uudet postaukset parittomien viikkojen sunnuntaille klo 10 Suomen aikaa. Ja jos jollain on tekstitoiveita niin niitä saa esittää! Suunnitelmissa on kirjoittaa mm. mun päivästä au pairina, perheestä ja kulttuurieroista.

Ensimmäinen viikko

Tätä kirjoittaessa on kulunut reilu viikko siitä kun saavuin Aucklandiin. Edelleenkin kaikki tuntuu todella epätodelliselta enkä pysty sisäistämään, että mä oon oikeesti täällä. Valtavaa kulttuurishokkia ei ole tullut ja perheessä eletään melko samankaltaista arkea kuin Suomessa lapsiperheissä. Ihmiset tosin tuntuu ystävällisemmiltä kulttuuriin kuuluvan ihanan kamalan small talkin takia.

MATKA

Etenkin matka Hong Kongiin oli täyttä tuskaa. En pystynyt keskittymään koneen hurinan takia musiikin kuunteluun saati nukkumiseen. Mielessä kävi jo ajatus, että mä en matkusta tän jälkeen enää minnekään jos tää on näin kamalaa. Torkuin vajaan 10h lennosta ehkä 2,5h. Toinen lento sujui onneksi vähän paremmin ja mut oli sijoitettu exit-paikalle, joka tarkoitti enemmän jalkatilaa. Vieruskaverikin siirrettiin muualle ja pääsin istumaan seinän viereen ja sain kaksi penkkiä itselleni. Sain nukuttua ja torkuttua yhteensä 5h vajaan 11h lennosta. Ehkä oloa helpotti myös tieto siitä, että sen lennon jälkeen mä olisin perillä.

Suomessa lentokentällä mua jännitti kamalasti mutta lentojen aikana mietin vaan, että oisinpa jo perillä. Toisen lennon lopulla tuli pieni jännitys takaisin, mutta pääasiassa olin vaan onnellinen että kamala vuorokausi oli viimein ohi. Stressasin maahantulotarkastusta hirveesti ja pelkäsin, että olin unohtanut kirjata jotain asioita arrival cardiin. Varuilta kirjasin pariin kohtaan "kyllä" ja varmistin sitten virkailijalta, että onhan nää jutut ok!

AIKAERO

Saavuin tosiaan aamulla paikallista aikaa. Suihkun jälkeen mun tarkoitus oli nukkua max parin tunnin päikkärit, mutta lopputulos oli 6h unet. Muutaman tunnin jälkeen 5h yöunet (heräsin 2 aikaan) ja seuraavat 16h olin hereillä, jotta saan yöllä nukutta. Toinen yö meni osin valvoessa, mutta sen jälkeen mä oon nukkunu kokonaisia öitä. Edelleen iltapäivät tuottaa hieman haasteita (keskiyö Suomessa), mutta hyvät yöunet tekee kaikesta vähän vähemmän väsyttävää! Jaksan iltaisin jo valvoa siihen 9 melko vaivatta, kun ensimmäiset illat menin 8 aikaan nukkumaan.

PERHE

Mun perhe on tosi ihana ja etenkin meiän 2-vuotiaalle mä oon menettäny sydämeni. Tosi valloittava tapaus! Toki 2-vuotiaan kanssa eläminen tarkottaa paljon sotkua (yhdistettynä pottatreenit - paljon luuttuamista!), huutoa kun ei saa tahtomiaan asioita läpi, asioiden toistoja ja paljon naurua. Mut silti mä tykkään taaperoista eniten maailmassa. Ne on niin vilpittömän rehellisiä ja palaute tulee aivan samantien. Meiän eskarilainen on myös hauska tapaus ja se tarvittaessa neuvoo mulle asioita ja auttaa kielen kanssa! Ja vanhemmat on myös tosi mahtavia ja tykkään siitä miten samankaltainen arvo- ja kasvatusmaailma meillä on.

FIILIKSIÄ

Meidän parvekkeelta ja keittiöstä on aivan mieletön maisema merelle. Kaikkialle minne menee on paljon mäkiä - mikä on mahtavaa ja kamalaa samaan aikaan. Näkee tosi kauas, mutta minne ikinä sä meetkin sä joudut kävelemään jyrkkiäkin ylämäkiä. Hinnat on suunnilleen Suomen tasolla ainakin kaupoissa joissa me ollaan käyty. En toki osaa sanoa todellisuutta kun suhteuttaa palkkatasoo, mutta jos pelkkkiä hintoja tuijottaa niin ei juuri eroa! 

Se on tosi outoo, että jos kengät ei oo super likaset niin nillä kävellään sisällä. Monesti mun perhe ottaa kengät kyllä pois mutta monesti ne laittaa kengät jalkaan ja tallustelee niissä kotona ennen kun lähetään. Ja mun perheessä kengät säilytetään omissa huoneissa, eli meillä ei säilytetä kenkiä eteisaulassa. Tosi kummaa. Kylässä käydessä oon seurannut muiden käytöstä ja yleensä ne kengät on pidetty jalassa.

Sit muita hassuja asioita on mm. se, että ikkunat toimii eri tavalla, kokolattiamatot, ei tiskikaappia... Täällä ei syödä samalla tavalla niin ruokaisaa lounasta mitä Suomessa ja päivällinen vasta on "kunnon" ruoka. En mä nälästä täällä oo joutunu kärsimään, mutta lounas vaan koostu erilaisista jutuista kun Suomessa. En toki pysty yleistämään, mutta näin ainakin meidän perheessä.

Sit täällä on alla olevan kuvan kaltaisia drive in -kahvipaikkoja. Niitä on kuulemma paljon! Ihan hyvää kahvia. Täällä kahviin laitettava maito vaahdotetaan, mikä oli aluks tosi kummaa mut nyt siihen on jo tottunut.

Mutta tiivistetysti vois sanoa, että hyvin menee. Toki paljon on edelleen uutta asiaa ja autolla ajamista en oo vielä kokeillu. Kuitenkin liikenteeseen kävellen ja kyydissä ollen kerennyt hieman tottua ja pääasiassa muistan tsekata sen oikeen puolen vasemman sijaan ensimmäisenä ja viimesenä. Leikeissä munkin leikkiautot ajaa paikallisittain oikein, mut kuski menee aina istumaan väärälle puolelle. Tänään näin jonkun ajovideon Suomesta ja sitä kattoessa mietin vaan et "APUA se ajaa väärällä puolella!!!!". Eli ehkä mä en enää niin suuri liikenneturvariski oo mitä viime viikolla.

Jatkossa koitan päivittää blogia ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Joskus saatan kirjoittaa useamminkin.

Viimeiset päivät Suomessa ja lähtö

Mun viimeinen viikonloppu Suomessa on sisältänyt mielettömän määrän rakkautta, naurua ja onnea. Vaikka lähteminen tuntuu haikeelta niin mun sisällä on valtavasti positiivista energiaa. 

Oon vaan tosi onnellinen kaikista ihmisistä jotka on mun ympärillä. Joskus murehdin sitä, että en jaksa olla aktiivisesti yhteydessä kaikkiin. Viikonloppuna kuitenkin totesin, että ei sillä loppujen lopuks oo väliä kuinka usein mä nään tai oon ihmisiin yhteydessä. Ne on tärkeitä joka tapauksessa. Ja se on ihan mahtavaa, kun pitkän ajan jälkeen näkee uudestaan ja tuntuu kuin mikään ei olis muuttunut.

Pelkäsin, että viikonlopun jälkeen olis entistä vaikeempi lähtee Suomesta, mutta kaikki tuntuukin helpommalta. Sain ihania muistoja, joita voin muistella epätoivon hetkinä. Ja jotenkin tuli tunne, että kyllä nää ihmiset on ja pysyy, vaikka lähtisin miten kauas tahansa. Tosin kauheesti Seelantia kauemmas mä en taida päästäkään!

 

Kuva: Miia L.

Mulla on laukut käytännössä pakattu elektroniikkaa ja arkikosmetiikkaa lukuunottamatta. Ensimmäisen lennon lähtöselvitys tehty netissä. Kopiot kaikesta tarpeellisesta on tulostettu. Valuuttaa valmiiksi vaihdettuna. Tuliaiset ostettu. Muutamat valokuvat teetetty. Sit vielä korvatulpat lennolle ja jatkolennon lähtöselvitys kentällä niin kaikki on valmiina.

Mun kone lähtee 23.45 kohti Hong Kongia, jossa n. 2,5h vaihtoaika. Sen jälkeen vielä reilun 10h matka Aucklandiin koneessa. Huh. Väsyttää jo ajatuskin vuorokauden matkasta. Onneks mulla on puhelin täynnä tv-sarjoja, äänikirjoja ja musiikkia, joita voin kuunnella offline-tilassa. Apua.

ps. Alla kappale Nuori Astrid -elokuvasta, joka käytiin sunnuntaina katsomassa. . Leffan lopussa lapsikuoron laulama versio oli aivan mielettömän ihana.

"Passa på att leva, ta för dig
Känn att sommaren den är din
Passa på att leva, ta ett steg fram
Eller baklänges om du vill
Passa på att leva, stå mitt i det
Möt upp stormarna med ett skrik"

HUOM! Jostain syystä kuvat ja teksti ei halunnu tehä yhteistyötä muuta kuin Firefoxilla. Puhelimella mobiiliversiossa tekstiä lukiessa osa teksteistä meni hassusti, mutta sitten kun muutin niitä niin koneella tuli valtavia rivivälejä. Saa ilmottaa mulle jos jatkossakin ilmenee ongelmia, tänään en jaksa käydä säätämään tän kanssa enää! 

Mitä odotan matkalta

Viikon päästä mä oon jo Uudessa-Seelannissa, joten nyt on hyvä hetki miettiä mun haaveita ja tavoitteita. Millaisia odotuksia mulla on tuleville 10 kuukaudelle? Mitä mä haluan oppia, kokea ja nähdä? 

Isoin syy mun lähtöön oli ja on halu kokea uusia asioita. Mun elämä on ollut viimeiset vuodet melko tasaista ja se on toistanut samaa kaavaa. Mutkia ja kuoppia on ollut joukossa, mutta arki on rullannut melko samanlaisena. Se on ihan okei ja omalla tavallaan ihanaa kun kaikki on tuttua ja turvallista. Kuitenkin mun sisällä on kasvanut tunne siitä, että mä haluan tehdä elämässäni jotain ihan uutta ja jännittävää, joka on samaan aikaan myös tuttua ja turvallista. Au pairiuden koen olevan kaikkea tätä: mä pääsen tutustumaan uuteen kulttuuriin ja maahan, mutta samaan aikaan mulla on perhe taustatukena ja saan tehdä lasten kanssa töitä. Perheestä muuten täytyy sanoa, että he on olleet tosi hyvin tukena jo tässä vaiheessa!

TYÖT 
Alustavan suunnitelman mukaan mä tuun tekemään töitä pääasiassa joka 2. viikko. Eli mulle jää aikaa reissaamiseen ja muihin töihin. Luultavasti kotiutumisen jälkeen etsin itselleni lastenhoitotyötä lähialueen perheistä mun vapaille viikolle. Joku perheen aiemmista au paireista teki töitä myös kahvilassa/kaupassa. Vaikka tulenkin tekemään lisätöitä, niin varmasti hyödynnän upean mahdollisuuden pidempiin reissuihin maan sisällä. Haaveena olisi matkustaa myös Australiaa jossain vaiheessa!


ITSENÄINEN  VS. PERHE-ELÄMÄ
Monelle au pairiksi lähtevälle se aupairius on ensimmäinen kokemus itsenäistymisestä, siitäkin huolimatta että au pairina eletään perheen kanssa. Mä taas oon asunut omillani jo 7 vuotta joten mulle au pairius tarkoittaa takaisin perhe-elämään siirtymistä. Itsenäisyyden sijaan mä ehkä toivon reissulta kokemuksen siitä, että mä tosiaan pärjään myös muualla maailmassa. Tai siis, kyllähän mä tiedän että mä pärjään, mutta et mä konkreettisesti huomaisin sen. Ina lähti kesällä yksin Eurooppaan interrail-lipulla ja sen myötä kävin miettimään, että ehkä mäkin voisin tehdä Seelannissa jonkun oman reissun. Itsenäisesti reissaaminen kun on ihan erilaista. Päätin siis, että teen vähintään yhden viikonloppumatkan yksin!

KIELITAITO
Tietenkin mä odotan myös sitä, että mun sanavarasto laajenee ja saan itsevarmuutta englannin käyttämiseen. Instagramia mä oon päivittänyt hetken myös englanniksi ja bloginkin meinasin aloittaa kahdella kielellä mutta sitten kävin yliajattelemaan asiaa. Eli jos jossain vaihessa saan rohkeutta niin saatan tehdä blogista kaksikielisen. Englannin lisäks mä haaveilen, että oppisin saksaa uudelleen! Mä oon jo löytänyt kaks saksankielistä tuttavaa, joista toinen lupautui auttamaan kielen kanssa. Haluaisin myös oppia māorin alkeita. Uudessa-Seelannissa on muuten virallisena kielenä englannin ja māorin lisäksi paikallinen viittomakieli! Seelanti on yksi harvoista maista, joissa viittomakieli on luettu virallisiin kieliin.

NÄHTÄVÄÄ/KOETTAVAA
 


Lake Wanaka

 

Rotorua



Three Sisters





Mount Cook National Park

Kuten yllä olevista kuvista voi huomata, niin luonto on se, mikä mua eniten kiinnostaa. Must see -listalla on useampi kansallispuisto sekä luontoon liittyviä nähtävyyksiä! Yllä muutama paikka, mitkä tuli kirjoittaessa mieleen.

Aattelin myös uskaltautua jossain vaiheessa vuotta SURFFAAMAAN! Siitä oon puhunt jo niin monelle ihmiselle, että mun on pakko käydä kokeilemassa. To do-listalla on myös rugbyottelussa vierailu, vaikka urheilun seuraaminen ei kuulukaan mun tapoihin.

Huom! Kaikki tekstin kuvat on lainattu, kuvajaa näkyy kun laittaa hiiren kuvan päälle.

Viikko + vuorokausi lähtöön

Lähtöön on enää tätä kirjoittaessa 8 päivää ja pari tuntia. Multa on kysytty lähiviikkoina moneen otteeseen "joko jännittää?". Joka ikinen kerta mä oon joutunut miettimään, että jännittääkö mua. Jännittää mutta ei silti kuitenkaan. Mä oon kyllä tajunnut sen, että lähtöön ei oo enää kauaa. Mun pää ei kuitenkaan sisäistä sitä ollenkaan - paniikki tulee siis luultavasti viikon päästä edeltävänä iltana! Mulla on hetkiä kun tulee sellanen "APUA mitä mä oon tekemässä" -olo, mutta pääasiassa oon aika rauhallisella fiiliksellä.

Kaikkein eniten mua jännittää lentäminen. Mä oon ollut tasan kaks kertaa lentokoneessa kun lensin Berliiniin ja takasin vuosia sitten. Nyt mun pitäis lentää yksin ja kauas. Matkan kesto on ehkä se eniten kauhistuttava asia - 24h. Se sisältää 2,5h vaihtoajan Hong Kongissa. Toinen mikä mua jännittää on aikaeroon sopeutuminen ja se kuinka kauan mulla kestää toipua lennosta. Yritän varautua pahimpaan. Mun host-perhe on onneks muistuttanu mua siitä, että he kyllä ymmärtää sen matkaväsymyksen ja aikaeron tuoman rasituksen. Host-äiti pyysikin jo etukäteen, että en yrittäis tehdä liikaa asioita heti kun saavun.

Matkalaukku on vielä toistaiseks tyhjänä keskellä olkkarin lattiaa muistuttamassa pakkaamisesta. Pakkaaminen vaan tuntuu jotenkin liian todelliselta ja siltä, että tää on oikeesti tapahtumassa. Vastahan mä tutustuin mun perheeseen!? Kaikki tavarat kuitenkin pitäis olla hankittu syötäviä tuliaisia ja paperikopioita lukuunottamatta! Ja mulla on alustava lista mukaan otettavista tavaroista, jotka toivon mukaan mahtuu siihen mun ainooseen matkalaukkuun ja käsimatkavarareppuun. Ehkä mä panikoin vasta siinä vaiheessa jos mun laukku painaa liikaa tai jos huomaan unohtaneeni hoitaa jonkun tärkeen asian! Mutta toistaseks yritän olla stressaamatta liika mitään.